Oddlygoodin taidesponsorointi: Oodi outoudelle


Valion brändi Oddlygood on tehnyt useiden taiteilijoiden kanssa yhteistyöstä mm. Suomessa ja Ruotsissa. Viimeksi vuoden 2024 lopulla Aliina Kauranne toteutti Oddlygoodin toimeksiantona 3D-animaatioteoksen Oodi outoudelle. Teoksen making of-versio ja valmis teos (kts. Instagram reel1) julkaistiin lokakuussa 2024 yhteistyökumppaneiden Instagram-tileillä. Animaatioteos oli esillä 9.-15.12.2024 Suomen valokuvataiteen museon K1-näyttelytilan aulassa Kämp Galleriassa erillään varsinaisesta näyttelyalueesta. Museo on julkaissut yhteistyöstä ja teoksesta mediatiedotteen.2

Teos on pastissi Hugo Simbergin teoksesta Halla mikä tarkoittaa sitä, että Oodi outoudelle on taiteilija Kauranteen oma tulkinta Simbergin klassikkoteoksesta. Teoksen keskiössä esiintyy Oddlygoodin uutuustuote Soygurt persikka & vadelma, jota isokorvainen pinkki mielikuvitushahmo pitelee käsissään istuessaan ison vadelman päällä. Teoksen maailma ja
tunnelma edustavat Kauraanteen tunnistettavaa tyyliä, jolle on ominaista leikkisä, värikäs ja pelillinen digimaailma. Kauranne on tehnyt jo vuosia yhteistyötä useiden eri brändien kanssa, joista mainittakoon kansainvälisesti tunnetut Nike, Apple, Marimekko, artisti Alma ja Gucci. Kaurannetta taiteilijana ja graafisena suunnittelijana edustaa helsinkiläinen Veli Studio, joka toimii luovan palvelun studiona ja tuotantoyhtiönä. Valokuvataiteen museon
museojohtajan mukaan Oddlygood otti alkuaan Veli Studioon yhteyttä sopiakseen yhteistyöstä Kauranteen kanssa.

Oddlygood teki Kauranteen kanssa kahdenvälisen sopimuksen toimeksiannosta, mutta sopimuksen yksityiskohdista eikä palkkiosta ole kerrottu julkisuuteen. Myös Suomen valokuvataiteen museo teki Oddlygoodin kanssa erillisen sopimuksen, jossa sovittiin Kauranteen teoksen näyttämisestä K1-näyttelytilan aulassa. Olen saanut tietooni sopimuksen palkkion itse museonjohtaja Anna-Kaisa Rastenbergeriltä, mutta palkkion suuruutta ei ole kerrottu julkisuuteen. Yhteistyön kumppaneita ovat siis sekä Valion Oddlygood brändi, Suomen valokuvataiteen museo että taiteilija Aliina Kauranne, jota Veli Studio yhteistyössä edustaa.

Teos on esimerkki taidesponsoroinnista kaupallisena yhteistyönä, joka hyödyntää tehokkaasti strategista markkinointiviestintää. Voidaankin pohtia onko kyseessä taideteos vai mainos, sillä siinä on elementtejä molemmista. Taideteos se on siksi, että taiteilija on se sellaiseksi luonut ja se ylittää ns. teoskynnyksen itsenäisenä ja uniikkina teoksena. Mainos se
on siksi, että siinä esiintyy brändin tuote. Mainoksen pyrkimys on kertoa kuluttajille tuotteesta tai palvelusta ja kehoittaa ostamaan se. Mainos pyrkii siis vaikuttamaan kuluttajan ostokäyttäytymiseen. Näissä mainokselle ominaisissa pyrkimyksissä Oodi outoudelle totisesti onnistuu.

Yksi yhteistyön tavoitteista ainakin Anna-Kaisa Rastenbergerin mukaan oli herättää julkista keskustelua uusista taiteen rahoitusmalleista, kun valtio tekee isoja leikkauksia kulttuurin rahoitukseen. Koen että Oodi outoudella onnistui tässäkin tavoitteessaan. Yhteistyön voidaankin sanoa olleen hedelmällinen, sillä se sai myös ns. ansaittua mediahuomiota, kun
Helsingin Sanomat3 ja Markkinointiuutiset4 kirjoittivat taiteen sponsoroinnista lehtijutut. Lisäksi Yle Radio 1 käsitteli taidesponsorointia Kulttuuriykkösen podissa 8.1.20255.

Oddlygood tekee laajasti yhteistyötä taiteilijoiden, artistien ja muiden sisällöntuottajien kanssa myös Ruotsissa, joka on sen yksi suurimmista markkinoista. Ruotsalainen taiteilija Moa Cométin (IG: @moacomet.art) maalasi Oddlygoodin toimeksiantona viime syksynä useita taideteoksia, joissa esiintyi Oddlygoodin eri tuotteita, mm. Soygurtteja. Näiden
maalausten pohjalta talonpäätyyn Tukholman Brunkebergstorgetille maalattiin näyttävä muraali. Muraalin toteutti luovan toimiston Nordic Murals AB:n toimesta graffititaiteilijat @kliveone, @felix_denlycklige ja @kaossthlm. Lisätietoa yhteistyöstä löytyy Oddlygoodin
Instagram-tililtä @oddlygood, kts. reeli6.

Kirjoittaja: Terese Kühl taiteen ansainta- ja rahoitusmalleja intohimoisesti kehittävä taidesponsoroinnin asiantuntija, luova tuottaja ja taiteilijoita valmentava manageri

Tehdään yhteistyötä!

Haluatko tehdä kanssani yhteistyötä? Voin auttaa sinua löytämään hyviä taide- ja kulttuurisponsoroinnin kohteita. Minut saa myös kutsua puhujaksi seminaariin, webinaariin, podiin tai vetämään koulutusta Taide ja raha-aiheista. Kirjoitan myös mielelläni lempiaiheistani taiteen ansainta- ja rahoitusmalleista ja sponsoroinnista. Monipuoliset haastattelukutsut otan myös ilolla vastaan! Ota yhteyttä niin jutellaan lisää.

s-posti: terese . kuhl ( a ) yahoo . com

LinkedIn: Terese Kühl, Instagram @teresekuhl @taidejaraha

Lähteet:

1 Oddlygood Instagram Oodi Outoudelle reel
2 Aliina Kauranteen digitaalinen teos tuo Hugo Simbergin klassikon uudelle vuosituhannelle – ja kaupallisen yhteistyön Suomen valokuvataiteen museoon
3 HS: Valo­kuva­taiteen museossa on esillä teos, joka on tehty kaupallisessa yhteis­työssä kaura­maito­yhtiön kanssa
4 Markkinointiuutiset: Lyövätkö taide ja bisnes tulevaisuudessa yhä useammin kättä? Oddlygood tuo ensimmäisen kaupallisen yhteistyön Suomen valokuvataiteen museoon
5YLE Areena: Kulttuuriykkönen – Saako sponsorin logo näkyä taideteoksessa?
6 Graffitisthlm Instagram reel


Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *